Suomen tulevaisuus -sarja

Sähköinen liikenne esillä MTV3:n Suomen Tulevaisuus -sarjassa

Teknologiateollisuuden sähköinen liikenne -toimialaryhmä ja Parad Media tuottivat Suomen Tulevaisuus” -tiedesarjaan sähköinen liikenne -jakson. Ohjelmajakso esitettiin televisiossa syyskuussa 2017. Jaksossa käsitellään sähköiseen liikenteeseen liittyviä teemoja talouden ja liiketoiminnan näkökulmasta unohtamatta tiedettä ja teknologiaa ilmiön taustalla. Myös kuluttajan ja loppukäyttäjän näkökulma tuodaan vahvasti esille. Teemoja nostettiin esille myös sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla.

Suomen Tulevaisuus on suurin maassamme koskaan toteutettu tiedesarja. Se käsittelee Suomen tulevaisuuden näkymiä ennen kaikkea tieteen ja talouden näkökulmasta. Millaisen osaamisen ja minkälaisten tuotteiden ja rakenteiden varassa Suomen seuraava nousu on? Sarjaa juontaa yksi Suomen tunnetuimmista ja kansainvälisesti arvostetuimmista huippututkijoista, akatemiaprofessori Howy Jacobs. Briteistä kotoisin oleva Howy on toiminut Tampereen yliopiston molekyylibiologian laitoksella professorina jo vuodesta 1996 ja johtaa siellä mitokondriotautien ja ikääntymisen huippuyksikköä. Suomen tulevaisuus -sarja voitti lokakuussa 2016 Prahassa kaksi palkintoa.

 

 

Suomen Tulevaisuus -sarjassa mukana olevat yritykset ja organisaatiot