Suomen tulevaisuus -sarja

Suomen tulevaisuus -tiedesarjassa käsitellään sähköistä liikennettä talouden ja liiketoiminnan näkökulmasta unohtamatta tiedettä ja teknologiaa ilmiön taustalla.

 

Sähköinen liikenne -dokumentin lyhyet versiot aiheittain

 


Liikenne sähköistyy – mahdollisuus Suomelle

Mitä mahdollisuuksia sähköinen liikenne tuo Suomen taloudelle ja viennille? Mitä meillä jo osataan ja miksi juuri Suomessa menestytään? Asiantuntijoina latausoperaattori Virran toimitusjohtaja Jussi Palola, bussivalmistaja Linkkerin toimitusjohtaja Sami Ruotsalainen ja sähkönkäyttötekniikan professori Juha Pyrhönen. 

 


Sähköinen julkinen liikenne

Suomi on kärkisijalla joukkoliikenteen sähköistämisessä ja tutkimus ja tuotekehitys avaavat uusia vientinäkymiä. Sähköbussin hankintahinta on vielä perinteistä dieselbussia korkeampi, mutta neljännekseen jäävä energiankulutus tekee siitä jo nyt pidemmällä aikavälillä kannattavan.


Sähköautojen lataus

Sähköauto ladataan miltei aina kotona ja yöaikaan. Älykäs latauspiste valitsee latausajan automaattisesti sähkön hinnan mukaan. Julkisia latauspisteitä tarvitaan kaupunkien keskustoihin, kauppakeskuksiin ja pääteiden solmukohtiin. Suomalaista latauspalveluosaamista viedään jo maailmalle. Lataamisen asiantuntijoina Rami Syväri (Fortum), Jussi Palola (Virta) ja Jiri Räsänen (Parkkisähkö).


Sähköautot ja energiajärjestelmä

Tulevaisuuden sähköenergiajärjestelmässä on yhä enemmän uusiutuvaa, sääriippuvaa tuotantoa. Silloin järjestelmään tarvitaan joustavia elementtejä, jotta tehotasapaino säilyy. Sähköautot muodostavat verkkoon nopeasti reagoivan akkujärjestelmän, joka mahdollistaa sähkönkulutuksen joustavan säädön. Asiantuntijoina professori Pertti Järventausta ja tutkija Joni Markkula (Tampereen yliopisto) sekä Juha Stenberg (Ensto).


Energiansäästö jakeluliikenteessä

Raskaan liikenteen sähköistäminen hiljentäisi kaupunkeja ja lisäisi viihtyisyyttä. Tampereella sähköautoa käytetään jakeluliikenteessä ja suuri etu on dieselautoa merkittävästi parempi energiatehokkuus. Asiantuntijoina Nils-Olof Nylund (VTT), Jukka Pellinen (TAMK) ja Markus Mäkelä (Wapice).

 

Sähköajoneuvot työkäytössä

Sähköisestä voimalinjasta on etua hyötyä työkäytössä. Esimerkiksi kaivoksissa dieselin korvaaminen sähköllä tuo merkittävät säästöt, kun ilmanvaihtoa voidaan vähentää. Asiantuntijjoina Panu Sainio (Aalto-yliopisto) ja Mikko Valtee (Sandvik).